Pahoittelumme siitä, että tiedotus on ollut hiljaista, mutta suunnittelu- ja tuotantotyö jatkuu vilkkaana. Jos alla olevan jälkeen on vielä kysymyksiä, tuottajat vastaavat kaikkiin kysymyksiin rakkaudella.

MITÄ VOIN TEHDÄ JUST NYT?

Seuraava suurempi aktivoitumispiste on ensi vuoden alussa, kun työryhmät valitaan. Pääsykokeista ja muusta tiedotetaan lisää myöhemmin – kaikille halukkaille löytyy varmasti jotain tekemistä!

Mainosmyynti alkaa nyt marraskuun aikana – jos haluat mukaan hankkimaan OMS-teatterille rahaa, laita Harsalle viestiä: harri.sarsa@omsteatteri.fi

Joulukuussa järjestetään myös näyttelijähalukkaille tarkoitettu improvisaatioiltama, jossa improillaan erilaisia kohtauksia ja hahmoja käsikirjoitusprosessin tueksi. Osallistuminen ei ole pakollista – tammikuussa voi hakea näyttelijäksi joka tapauksessa. Tarkka päivämäärä ja paikka selviävät pian.

MITÄ ON TAPAHTUNUT?

Pääjehut pitivät lokakuussa suunnittelumökin, jossa pohdittiin improvisaation ja yleisön osallistamisen tapoja sekä pyöriteltiin tarkempaa aihetta näytelmälle. Tästä lisää edempänä.

Apurahoja on haettu Koneen säätiöltä, Suomen Kulttuurirahastolta ja Taiteen edistämiskeskukselta. Koneen säätiön päätös tulee joulukuun alussa, muiden ensi vuoden puolella.

Esitystilaksi etsitään ensisijaisesti raakatilaa (tyhjää teollisuushallia tai vastaavaa), johon mahtuisi n. 200-paikkainen katsomo. Jos mieleesi tulee jokin sopiva tila, laita tuottajille viestiä: tuottajat@omsteatteri.fi

Toissalauantain konseptointikinkereissä oli paikalla reilu parikymmentä kiinnostunutta. Siellä käytiin läpi tuotannon tilannetta sekä keskusteltiin yhdessä ja pienemmissä ryhmissä näytelmän aiheesta. Osallistujat myös tuottivat tekstiä käsikirjoittajien hyödynnettäväksi. Lopuksi herkistyttiin fiilistelemään lauantai-iltaa ja siirryttiin jatkoille.

NÄYTELMÄN AIHE: RUOTSINLAIVA RÄJÄHTÄÄ

Seuraa lainaus apurahahakemuksista:

Erik Mashkilleysonin ja Harri Sarsan näytelmäteksti on epätyypillinen musikaali. Elämää suuremman seikkailutarinan sijaan se tarkentuu lähelle ihmistä ja näyttää, minkälaiset ristiriidat jokapäiväistä elämäämme hallitsevat.

Näytelmä käsittelee arjen rooleja ja kulisseja. Tuntuu yhä mahdottomammalta kohdata ja tuntea toinen ihminen kestävällä, syvällisellä ja intiimillä tavalla. Vaikka kuinka yritämme, eteen osuvat arjen eri roolit, kipeät salaisuudet, pelot ja haavat, teennäisyyden ja aitouden ristiriita sekä se, ettemme tunne oikein itseämmekään.

Näytämme, että kyvyttömyys riisua kulissejaan johtaa tuhoon.

Ruotsinlaivan maskotiksi downshiftannut mies kutsuu joukon ystäviään ruotsinristeilylle. Pian nähdään, että heidän ihmissuhteensa ja rehellisyys itseään kohtaan tosiaankin ovat kaukana täydellisestä. Tunteet kärjistyvät, roolit rakoilevat ja lopulta autokannella räjähtää pommi. Osaako ihminen olla aito, kun kaikki uhkaa päättyä?

Käsittelemme vakavaa aihetta, mutta ryppyotsainen synkistely ei ole itseisarvo: haluamme naurattaa yleisöä. Tuomme huumoria näytelmään paitsi tekstin ja ohjauksen kautta, myös improvisaation avulla. Improvisaatio tuo myös uusia näkökulmia aiheeseen, kun yleisön esityksen aikana tuottamat syötteet toimivat sykäyksenä näyttelijöiden lavatoiminnalle.

JÄSENEKSI?

OMS-teatteri ry:n jäseneksi voi liittyä osoitteessa http://goo.gl/forms/F6VVA0TZ9N

Jäsenmaksuksi asetettiin 29.9. pidetyssä yhdistyksen kokouksessa 50 euroa. Summa on tavanomaisia yhdistysjäsenmaksuja korkeampi, mutta sen avulla kykenemme tarjoamaan ensi vuonna jäsenille jäsenhintaisia kursseja (mm. musiikki-improvisaatio, näyttelijäntyö, lavatekniikka) sekä rahoittamaan syksyn toimintaa – muita tulohajan OMS-teatterilla ei vielä ole. Halusimme myös, että OMS-teatterissa mukana olo sitouttaa ja on verrattavissa “oikeisiin” harrastuksiin.

Tuotantoon ja toimintaan osallistuminen ei kuitenkaan vaadi jäseneksi liittymistä!

Lue lisää